top of page

Miten myyt digistailauksen asiakkaallesi?

Kiinteistövälittäjille tulee joskus eteen tilanne, jolloin asiakas hankaloittaa omilla päätöksillään asuntokaupan tekemistä. Tällainen tilanne voi tulla vastaan esimerkiksi silloin, kun asuntokuvat kaipaisivat digistailauksen hyödyntämistä, mutta asiakas ei syystä tai toisesta halua tällaista palvelua käyttää. Tässä kohtaa asiakkaan vakuuttaminen digistailauksen hyödyistä saattaa olla paikallaan. Alla muutamia vinkkejä vakuuttelun tueksi:


1. Digistailauksen hyödyt

Myynti-ilmoitukset, joissa on hyödynnetty digistailausta pärjäävät paremmin markkinoilla, kuin ilmoitukset, joissa on esimerkiksi vain tyhjät kuvat. Digistailauksen tarkoituksena on esitellä kohteen mahdollisuuksia ja potentiaalia tuleville ostajille. Digistailauksen avulla voidaan esitellä useita sisustusvaihtoehtoja nopeasti ja kustannustehokkaasti. Päällesisustusta voidaan hyödyntää, mikäli asuntokuvissa on vanhoja kalusteita, jota eivät ole tätä päivää. Virtuaaliremontti tulee kyseeseen, kun asunto myydään remppakuntoisena vaikkapa keittiön osalta. Virtuaaliremontilla voidaan mallintaa uusi keittiö vanhan tilanne, jo ennen remonttia ja tuleva ostaja voi tehdä päätöksiä virtuaaliremontin pohjalta esimerkiksi materiaalien suhteen.


2. Näytä referenssejä ja kerro omista kokemuksistasi

Jos olet käyttänyt digistailausta aiemmin, esitä referenssejä asiakkaillesi. Voit näyttää myyjälle kuvia aiemmista digistailausprojekteista ja kertoa, kuinka ne auttoivat sinua myymään kohteet nopeammin ja mahdollisesti jopa suuremmalla hinnalla. Tämä auttaa asiakastasi ymmärtämään digistailauksen hyötyjä paremmin. Suosittelemme tuomaan vahvasti esille myös sen, ettei digistailausten tarkoitus ole huijata potentiaalisia ostajia, vaan tarkoituksena on tuoda esille erilaisia mahdollisuuksia sisutusten tai remonttien suhteen virtuaalisesti. Vaikka kohteessa olisi mahdollisia pieniä puutteita, ne voidaan eliminoida järkevillä ratkaisuilla.


3. Kerro asiakkaalle prosessista

Digistailaus voi osalle olla täysin vieras käsite ja se voi tuntua monimutkaiselta prosessilta. Tästä johtuen asiakkaalle kannattaa kertoa kuinka digistailaus toimii ja miten se edistää asuntokauppaa. Digistailaus tehdään 3D-ohjelmalla, jonka avulla kuvaan lisätään sisustuselementtejä. Digistailauksen hyödyt ovat vähintäänkin samat, kuin fyysisessä sisustamisessa, mutta mahdollisuudet ovat todella paljon laajemmat. Tämän lisäksi digistailaus on nopeampaa toteuttaa, sekä kustannustehokkaampaa.


4. Kuka maksaa?

Joskus asiakkaalle pienikin lisähinta tuntuu suurelta, jolloin digistailauksista ei haluta maksaa täyttä hintaa tai ollenkaan. Tässä kohtaa välittäjä voi maksaa osan, jolloin asiakkaan maksama hinta pienenee tai vaihtoehtoisesti välittäjä voi maksaa kuvat itse kokonaan. Digistailaus on markkinoinnin työkalu, jolla on positiivinen vaikutusta kohteen myyntiaikaan. Välittäjä helpottaa ja nopeuttaa omaa työtään investoimalla erilaisiin markkinointitoimiin, kuten digistailauksiin.



Comments


bottom of page